Elämänlanka

Olen nelikymppinen (kääk!) pääkaupunkilaisnainen, jonka elämä muodostuu paitsi arjen askareista ja juhlan luksuksesta myös työstä ja epäsäännöllisistä terveyspyrähdyksistä. Olen myös ihanien, syyskuussa 2006 ja 2012 syntyneiden poikien äiti.

Kiinnostuksen aiheitani ovat vuorovaikutus, viestintä ja sosiaalipsykologia. Pidän lukemisesta, uuden oppimisesta, käsitöistä, tuunaamisesta, kirpputoreista ja sisustamisesta. Lasten syntymän jälkeen olen innostunut uudestaan valokuvaamisesta. Olen luonteeltani nopeasti innostuva ja välillä äkkipikainenkin. Pitkäjänteisyyttä harjoittelen neulomalla.

Minä liikkujana: 
Viime vuosina olen harrastanut liikuntaa "kausiluontoisesti", on-off -mentaliteetilla. Toisinsanoen joko koko ajan ja paljon tai sitten en lainkaan. Olen aina nauttinut ryhmäliikuntatunneista, kuten BodyPump ja Step, ja käynyt niillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Perheen ja työn yhdistämisen sekä ikuisen aikapulan motivoimana opettelin juoksemaan elämäni ensimmäistä kertaa vuonna 2011 (tunnisteet: juoksuohjelma, juokseminen, juoksuharjoittelu). Mikä onnistumisen tunne! Toisen raskauden aikana (v. 2012) liikkuminen (jopa kävely) tuntui pääosin "ikävältä". Tavoitteeni on löytää elämäntilanteeseeni sopivat tavat liikkua ja tehdä liikunnasta säännöllinen osa jokaista päivää.

Minä ruokailijana: 
Ruoanlaitossa olen askeettinen ja noviisi. Pääasia, että ruoka on ravitsevaa - plussaa, jos se on myös hyvää;) Jos avaan karkkipussin, se menee kokonaan. Sama kohtalo on myös sipsipussilla. Herkuttelu jääkin helposti  päälle ja pudotetut kilot kertyvät takaisin. Terveellisten vaihtoehtojen uudelleenopettelu vaatii aina hirmuisesti itsekuria. Tavoitteeni on syödä täysipainoisesti ja monipuolisesti sisällyttäen aterioihini tarpeeksi proteiinia, kasvikunnan tuotteita, hyviä rasvoja ja täysjyväviljoja. Jotta tästä realistisesti voi tulla loppuelämän tapa, kuuluu myös herkuttelu kuvioihin - harkiten ja satunnaisesti.

Minä laihduttajana: 
Olen kirjaimellisesti jojolaihduttaja, jonka paino on sahannut normaalipainosta huomattavaan ylipainoon koko aikuisiän ajan. Painavimmillani olen ollut juuri ja juuri kaksinumeroisissa luvuissa ensimmäisen raskauden lopulla ja toinen raskaus eteni (ikävä kyllä) aikalailla samoja uria. Olen laihduttanut elämäni aikana kolme kertaa 20-25kg terveellisellä ruokavaliolla ja liikuntaa lisäämällä. Näyttöä pitkäjänteisestä työstä ja onnistumisista on. Painon ylläpitämisen onnistumisesta ei. Uskon siihen, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Synnytyksen jälkeen tavoitteeni on päästä kiloista eroon pysyvästi terveellisen ruokavalion ja liikunnan avulla.

Minä ja valmentaminen:
Lainaan neurologi ja psykologi Viktor Franklin (1905-1997) sanoja:

"Everything you have in life can be taken away from you, except one thing: your freedom to choose, how you will respond to the situation. This is what determines the quality of the life we've lived. Not whether we've been rich or poor, famous or unknown, healthy or suffering.

What determines our quality of life, is how we relate to these realities, what kind of meaning we assign them, what kind of attitude we cling to about them, what state of mind we allow them to trigger."

Tätä valmentaminen lyhykäisyydessään mielestäni on: suhtautumisemme ja uskomustemme tunnistamista ja tarvittaessa (tietoisesti) muuttamista siten, että ne palvelevat meitä eivätkä toimi meitä vastaan.

Miksi blogi:
Olen aiemmin pitänyt harjoittelu- ja ruokapäiväkirjaa etenemisestäni perinteisessä muodossa ja privaatisti täällä verkossa. Alkukesästä 2012 tein blogistani julkisen. Blogin merkinnät mukautuvat kulloiseenkin elämänvaiheeseen.

Vuonna 2011 kantava teema oli hyvinvointi ja liikunta, eritoten juokseminen.Vuonna 2012 pääteema oli odotettavasti raskaus. Vuonna 2013 postaukseni liittyivät vauva-arkeen, kotiin, sisustukseen, kirpputoreihin ja vauvantarvikehankintoihin, liikuntaan ja painonpudottamiseen. Voisi kysyä, onko mitään opittu vuosien varrella? Nimittäin vuoden 2014 teemat ovat samat kuin edellisvuodenkin;)

Koska toivon kanssasisarien, ja miksei veljienkin, kommentteja ja kokemuksia aiheesta kuin aiheesta, päätin tehdä blogistani julkisen. Loppujen lopuksi moni meistä "ruuhkavuosiaan" elävistä pohtii samoja asioita ja käy läpi samankaltaisia vaiheita.

Kommentit

Suositut tekstit