Härpäkettä kertyy pikkuhiljaa

Pinnasänky, Brio


Olen seuraillut huuto.netiä viimeisten viikkojen aikana suht' aktiivisesti. Bongasin sieltä mm. tämän Brion pinnasängyn ja aloin seuraamaan huudon kehittymistä. Sängyn mukana luvattiin myös patja ja reunapehmuste.

Voitin huudon 41€:lla ja kävin noutamassa huutoni perjantai-iltana. Myyjä ei enää muistanut mistä mallista on kyse, mutta kyseessä on perusmalli, jonka pohjan voi asentaa kolmeen eri tasoon. Se onkin minusta tämän sängyn ehdoton plussa ja yksi syistä, miksi kyttäsin käytettyjä sänkyjä, sillä olen huomannut, että monissa tällä hetkellä myynnissä olevista malleista on vain kaksi tasoa? Tässä mallissa ei ole laskettavaa laitaa, mutta se ei minua haittaa. Esikoiselle uutena ostetussa pinniksessä tuo ominaisuus oli, mutta mielestäni se ei toiminut käytännössä kauhean hyvin (ilmeisesti rungon ruuvit oli liian tiukalla??), joten se ominaisuus jäi lähes täysin käyttämättä joka tapauksessa. Sen lisäksi esikoinen nukkui jo alle kaksivuotiaana isojen poikien sängyssä emmekä hakeneet mitään monivuotista pinnisratkaisua tälläkään kertaa.
- Mielestäni laskettava (tai kokonaan pois otettava) laita on hyödyllinen, mikäli pinnasänky esim. pidetään aikuisten sängyssä kiinni, tai taapero on jo niin iso, että voi itse kömpiä sängystään pois. Mutta itsellä ei tästä kokemusta emmekä missään vaiheessa kaivanneet kys. ominaisuutta - vaikka meillä se toimimaton olikin;)

Huutamassani pinnasängyssä on toki joitain elämän jälkiä, mutta yleisilme mielestäni oikein siisti. Kotiin päästyäni koekokosin sängyn varmistaakseni, että kaikki mahdolliset ruuvit on tallella ja muutenkin nähdäkseni, että sänky on kunnossa. Olihan se! Oikein mainio ostos tuolla rahalla;)
 
Reunapehmuste oli myös oikein hyvä ja menee meillä varapehmusteena (tai alla olevassa matkasängyssä), sillä minulla on esikoisen ajoilta tallessa ulkomailta roudaamani ihana setti (reunapehmuste, tyynyliina+pussilakana, josta kylläkin tein päiväpeiton ja katosverho), jonka otan käyttöön tulokkaalla aikanaan (näette sen sitten syksyllä;). Huudon mukana tulleen patjan laitoin suoraan roskiin ja hommaan sitten syksyllä uuden.


Matkasänky Graco Contour Electra Travel Cot (malli Apple)

Tässä mallissa pohjan saa kahteen eri tasoon (vauva/taapero), siinä on hoitotaso sekä lelukaari ja se seisoo jämäkästi seitsemän jalan varassa. Sen lisäksi paketista löytyy myös valo ja musiikkitoiminto, mutta niitä en ole vielä testannut lainkaan.

Tilasin matkasängyn Amazonista ja se kannettiin suoraan kotiovelle. Aikaisemmin tätä mallia tai vastaavaa ei ollut saatavilla Suomessa, mutta itseasiassa vaunujen ostoreissulla bongasin liikkeessä samantyyppisen, missä pohjan sai kahteen tasoon. Koska minulla oli tämä jo kotona odottamassa, en tullut painaneeksi mieleeni merkkiä tai muita yksityiskohtia. 

Purin matkasängyn isosta paketistaan, kokosin ja purin sen melkein samantien testimielessä. Oli erittäin iloinen yllätys, miten pieneen tilaan matkasänky koottuna meni! Plussaa myös se, että säilytyspussukan pohjassa on kolot toisessa  päädyssä oleville renkaille ja sitä voi reissussa vetää perässä kuin matkalaukkua! Ainoa, mitä en jaksanut purkaa takaisin atomeiksi oli tuo hoitoalusta, mutta sen sain tungettua kaappiin sellaisenaan.

Tarkoitukseni on käyttää tätä matkasänkyä tulevaisuudessa matkojen lisäksi myös tulevassa kodissamme vauvan kakkossänkynä. Renkaiden ansiosta sänkyä on myös helppo liikutella tarvittaessa huoneesta toiseen. Kun käytön aika lähenee, pitää hommata kunnon patja tähänkin sänkyyn.

Kommentit

Suositut tekstit